Saldo Laina (kokemuksia) – vertaa korko ja kulut taulukosta

Saldo on suomalaisen Tact Finance Oy:n lainabrändi, joka lienee monille kuluttajille tuttu tv- ja radiomainoksista. Miten Saldo-lainojen eli kulutusluoton ja joustoluoton korko vertautuvat muiden rahoitusyhtiöiden ja pankkien tarjontaan? Entä millaisia kokemuksia Saldo Lainaa hakeneet asiakkaat ovat verkkoon jättäneet? Muun muassa näihin kysymyksiin löydät vastaukset tältä sivulta.


Kokemuksia Saldo Lainasta

Saldo on viime vuosina ollut mainontansa puolesta melko näkyvä tekijä Suomen kulutusluottomarkkinoilla, joten kokemuksia palvelusta löytyy verkosta jo varsin mukavahko määrä.

Positiiviset palautteet koskevat pääosin palvelun nopeutta, jonkin verran kriittisiä arvioita sen sijaan löytyy lainan kuluista.

Vertailun perusteella Saldo Lainan korko on suurempi verrattuna monien kilpailijoidensa vastaaviin lainatuotteisiin. Kiitosta Saldo on kuitenkin saanut siitä, että kaikki lainan kulut on selkeästi esitetty palvelun verkkosivuilla.

Saldo tarjoaa nykyään suomalaisille kuluttaja-asiakkaille kahta lainatuotetta, joista kulutusluoton pienin mahdollinen nimelliskorko on hieman joustoluottoa pienempi.

Huomionarvoista on myös se, että monet Saldon lainoja koskevat kokemukset ulottuvat vuosien taakse, jolloin lainatuotteiden nimet ja korkotasot näyttivät erilaiselta nykypäivään verrattuna.

Reaalivakuudettomien lainojen korkoja on suitsittu viime vuosien aikana useaan otteeseen, mikä on tuonut monien rahoitusyhtiöiden lainakorkoja lähemmäksi perinteisiä pankkeja. Tämän voit todeta esimerkiksi tämän sivun vertailutaulukosta. Saldo Laina ei kuitenkaan alimman mahdollisen korkonsa puolesta yllä aivan edullisimpien pankkien tasolle.

Saldosta löytyy jonkin verran arvioita myös kansainvälisiltä vertailusivustoilta, sillä Saldo toimii Suomen lisäksi myös Liettuassa.

Saldo Lainan taustalla operoiva yritys on Saldo Bank UAB Suomen sivuliike.

 

Vertaile Saldo Lainan korko ja kulut

Vertailutaulukossa näkyvät tiedot on kerätty rahoituslaitosten verkkosivuilta 1. maaliskuuta 2024. Korkoluvut ja ehdot ovat voineet muuttua viimeisimmän tarkistusajankohdan jälkeen, joten varmista ajantasaiset tiedot aina viime kädessä palveluntarjoajien omilta verkkosivustoilta.

TuoteNimelliskorkoAvauskuluTilinhoitokulu

Nordea Joustoluotto
kokemuksia

2000-50 000€
1-10 vuotta
2,90-8,90 %
(+3kk euribor)

Matalin korko vain
premium-asiakkaille.
0€Max. 12,50€/kk

OP Tarkkaluotto
kokemuksia

2000-30 000€
3,50-10,95 %
(+ 3kk euribor)
0€6€/kk

Aktia Käyttölaina
kokemuksia

2500-20 000€
2-10 vuotta
4,50-11,50 %
(+3kk euribor)
0€0,304 % luoton
määrästä per päivä,
kuitenkin enintään
12,50€/kk.

S-Laina
kokemuksia

5000-50 000€
1-12 vuotta
4,50-14,99 %
(+3kk euribor)
0€12,50€/kk

Santander
kokemuksia

2000-50 000€
2-15 vuotta
5,00-9,90 %
(+3kk euribor)
0-49€6-8€/kk

Brocc kokemuksia
3000-50 000€
1-15 vuotta
5,45 %->
(+3kk euribor)
0-59€5,00€/kk

Bigbank
kokemuksia

1000-50 000€
2-10 vuotta
5,90 %->0-49€0-12,50€/kk

Säästöpankki
kokemuksia

2000-30 000€
1-8 vuotta
6,50-9,50 %
(+3kk euribor)

Matalin korko
vain asuntolaina-
asiakkaille.
0€6,00€/kk

Fixura
kokemuksia

1000-20 000€
2-6 vuotta
6,90-19,50 %Katso
ehdoista
Max. 12,50€/kk

Avida
kokemuksia

2000-25 000€
1-15 vuotta
6,95-17,45 %
(+1kk euribor)
0-69€5,00€/kk

Danske Bank
Haavelaina
kokemuksia

5000-30 000€
1-5 vuotta
7,00-10,00 %
(+12kk euribor)
90€5,00€/kk

Alisa Pankki
kokemuksia

1000-30 000€
2-10 vuotta
7,00 %->Max. 150€Max. 0,01 %
päivässä luoton
määrästä

POP Pikalaina
kokemuksia

2000-20 000€
1-10 vuotta
7,90-14,90 %
(+3kk euribor)
0€4,50-7,90€/kk

OP Täsmäluotto
kokemuksia

2000-15 000€
1-10 vuotta
7,95 %
(+3kk euribor)
0€6,00€/kk

OP Joustoluotto
kokemuksia

2000-8500€
Joustava
7,95 %
(+3kk euribor)
0€6,00€/kk

Instabank
kokemuksia

500-50 000€
3-15 vuotta
7,99-19,00 %0-90€0-5€/kk

Anyfin
kokemuksia

10-20 000€
2-120 kuukautta
8,06-19,50 %0€0€

Ferratum
kokemuksia

2000-30 000€
1-10 vuotta
8,50-13,95 %0€5,90-9,90€/kk

Lea bank
kokemuksia

1000-50 000€
1-15 vuotta
8,92-19,50 %0€3-12€/kk

Svea
kokemuksia

2000-50 000€
2-15 vuotta
8,99 %->0-49€5-12€/kk

Nordax Bank
kokemuksia

1000-60 000€
1-20 vuotta
8,99-19,29 %0-89€2-8,90€/kk

Bank Norwegian
kokemuksia

1000-60 000€
1-15 vuotta
8,99-19,49 %0-90€3-5€/kk

Danske Bank
Käyttölaina
kokemuksia

2000-10 000€
Joustava
9,00 %
(+3kk euribor)
Vuosimaksu 3,5%
luotosta, max. 150€.
Sisältyy vuosimaksuun

Bondora
kokemuksia

100-10 000€
3-60 kuukautta
9,90-19,50 %Max. 150€Ei tiedossa

Morrow Bank
kokemuksia

1000-50 000€
Joustava
10,50-19,50 %0-49€3-8€/kk

TF Bank
kokemuksia

2500-40 000€
2-12 vuotta
10,95-18,45 %0€Max. 9,00€/kk

Saldo Laina
kokemuksia
1000-10 000€
7-70kk
14,40-19,50 %0€Max. 12,50€/kk

Halino
kokemuksia

500-6000€
1-5 vuotta
13,80 %
(+3kk euribor)
0€1,50-5,00€/kk

Northmill Joustoluotto
kokemuksia

Max. 5000€
0-5 vuotta
19,40 %0€0-12,50€/kk

Saldo Joustoluotto
kokemuksia

300-2000€
3-30kk
19,50 %0€0,01 % luottorajasta
per päivä

Ferratum
Joustoluotto
kokemuksia

Max. 4000€
3-54kk
19,50 %0€12€/kk

MyLender
kokemuksia

2000-30 000€
1-12 vuotta
Max. 19,50 %

Alinta mahdollista
nimelliskorkoa ei
ole mainittu.
0-150€0-9,00€/kk

Resurs Bank
kokemuksia

1000-50 000€
1-12 vuotta
Asiakaskohtainen
marginaali
(+ 3kk euribor)
0€Max. 12,50€/kk

Kaarna Laina
kokemuksia

2000-40 000€
2-15 vuotta
Ei tiedossa0-49€6-8€/kk

Huomioi nämä:

  • Taulukon luotonmyöntäjälistaus ei ole kaikenkattava. Siinä on huomioitu ne pankit ja rahoitusyhtiöt, jotka kertovat vakuudettoman lainatuotteensa korot ja kulut omilla verkkosivuillaan.
  • Et pysty vertailutaulukosta päättelemään, mistä paras kulutusluotto kuluilla mitattuna löytyy yksittäiselle hakijalle. Osa pankeista tarjoaa alinta mahdollista korkoa vain omille premium- tai asuntolaina-asiakkailleen, ja jotkut rahoitusyhtiöt puolestaan hinnoittelevat koron riskiperusteisesti, jolloin hakijan taloudellinen tilanne vaikuttaa lainan kuluihin.

 

Miten Saldo Lainan korko ja kulut muodostuvat?

Taulukossa mainittuna viimeisimpänä tarkistusajankohtana Saldon tarjoamien lainojen korko ja kulut olivat seuraavanlaisia:

  • vuotuinen nimelliskorko 14,40-19,50 % (kulutusluotto) tai 19,50 % (joustoluotto)
  • avausmaksu 0 euroa
  • lainanhoitokulu 0,01 % päivässä luoton määrästä, kuitenkin enintään 150€ vuodessa.

 

Millaiseksi Saldo Lainan todellinen vuosikorko nousee?

Todellisessa vuosikorossa huomioidaan nimelliskoron lisäksi kaikki muutkin lainasta aiheutuvat kulut. Saldo kertoo verkkosivuillaan, että Saldo Lainan todellinen vuosikorko vaihtelee 21,50 ja 28,50 prosentin välillä.

Mitä tämä tarkoittaa euroissa?

Otat 1500 euron Saldo Lainan, jonka nimelliskorko on 19,00 %, avausmaksu 0 euroa ja lainanhoitokulu 4,56 euroa kuukaudessa. Maksat lainan pois 50 maksuerässä, ja yksi maksuerä on määrältään 48,21 euroa. Tällöin takaisin maksettava summa on kaikkineen 2410,49 euroa, eli lainan kulut ovat 910,49 euroa. Todellinen vuosikorko on 27,50 prosenttia.

Pitkällä laina-ajalla myös lainan kustannukset nousevat korkeiksi. Laina-aikaa lyhentämällä ne puolestaan pienenevät. Lainan kulut voit suuntaa-antavasti laskea korkolaskurilla, jolla pystyt kokeilemaan eripituisten laina-aikojen vaikutusta kokonaiskustannuksiin.

Omat lainaehtosi näet kuitenkin aina loppuviimein vasta Saldolta saamassasi mahdollisessa lainatarjouksessa.

 

Vertaile myös:

 

Kilpailuta Saldo Laina ja kymmenet muut lainatuotteet yhdellä hakemuksella

Saldo Lainasta voit saada lainatarjouksen myös kilpailutussivustojen kautta. Saldo tekee yhteistyötä muutamien lainanvälittäjien kanssa, joten halutessasi voit vertailla yhdellä hakemuksella kymmenet eri pankit ja rahoitusyhtiöt. Kilpailutuspalvelun käyttö on maksutonta, eikä se sido mihinkään.

Alla mainituista palveluista Saldo löytyy esimerkiksi Zmartan ja Omalainan yhteistyökumppanien listalta.

Taulukossa mainitut palvelut ovat yhteistyökumppaneitamme. Muutokset mainituissa ehdoissa ovat mahdollisia, joten tarkista ajantasaiset tiedot aina viime kädessä palveluntarjoajien omilta verkkosivustoilta.

Kumppanien määrä kertoo, kuinka monen pankin tai rahoitusyhtiön kanssa kilpailutusalusta tekee yhteistyötä.

PalveluKumppanien
määrä
Nimellis-
korko
Muut
kulut
Jatka
palveluun

Sortter
1000-60 000€
1-15 vuotta
Noin 20
Katso lista >>
4,50-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Omalaina
100-60 000€
1-20 vuotta
Noin 25
Katso lista >>
4,19-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Rahalaitos
500-70 000€
1-15 vuotta
Noin 25
Katso lista >>
4,50-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Zmarta
1000-60 000€
1-15 vuotta
Yli 25
Katso lista >>
4,41-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Uno Laina
1000-60 000€
1-15 vuotta
Noin 15
Katso lista >>
4,50-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Etua
500-60 000€
1-18 vuotta
Yli 20
Katso lista >>
4,68-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Freedom
Rahoitus

1000-60 000€
1-15 vuotta
Yli 25
Katso lista >>
4,41-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Rahoitu
1000-60 000€
1-15 vuotta
Noin 25
Katso lista >>
4,50-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

VertaaEnsin.fi
500-60 000€
1-15 vuotta
Noin 25
Katso lista >>
4,50-19,50%0-150€ vuodessaSiirry kilpailuttamaan >>

Viitteellinen esimerkkilaskelma lainan kustannuksista

Lainavertailupalvelut kertovat verkkosivuillaan, että niiden kautta myönnettyjen lainojen todellinen vuosikorko, eli kaikki lainasta aiheutuvat kustannukset huomioiva korkolukema, vaihtelee tavanomaisesti noin 4,50-38,00 prosentin välillä.

Tavanomaisesti todellinen vuosikorko on sitä suurempi, mitä pienemmästä lainasummasta on kyse.

  • Esimerkki 1: Lainasumma 2000 euroa. Takaisinmaksuaika yksi vuosi. Nimelliskorko 17,50 % ja kuukausittainen tilinhoitokulu 12,50 euroa. Näillä luvuilla takaisin maksettava summa on yhteensä 2344,61 euroa, jolloin lainan todellinen vuosikorko on 35,04 %.
  • Esimerkki 2: Lainasumma 10 000 euroa. Takaisinmaksuaika viisi vuotta. Nimelliskorko 9,50 %, avausmaksu 100 euroa ja kuukausittainen tilinhoitokulu 4,00 euroa. Näillä luvuilla takaisin maksettava summa on yhteensä 12 941,12 euroa, jolloin lainan todellinen vuosikorko on 11,19 %.
  • Esimerkki 3: Lainan määrä on 10 000 euroa ja laina-aika kaksi vuotta. 8,90 prosentin nimelliskorolla, 90 euron avausmaksulla ja 2,50 euron kuukausittaisella tilinhoitokululla takaisin maksettava summa on yhteensä 11 103,33 euroa. Todellinen vuosikorko on tällöin 10,75 %.

Esimerkit ovat suuntaa-antavia. Niissä oletetaan, että laina maksetaan pois samansuuruisissa kuukausittaisissa erissä. Sinulle tarjotut ehdot näet kunkin pankin tai rahoitusyhtiön tekemästä lainatarjouksesta.

 

Miten lainan korko yleisesti ottaen määrittyy?

Reaalivakuudettomien kulutusluottojen korkoon vaikuttavat pääsääntöisesti:

  • lainan määrä ja laina-aika
  • hakijoiden määrä (yksi vai kaksi)
  • hakijan tai hakijoiden takaisinmaksukyky.

Yleensä pienissä lainasummissa korko on kaikkein suurin, mutta lainasummien kasvaessa korko putoaa.

Isommille lainoille on yleensä mahdollista asettaa kaksi hakijaa. Tämä on yleistä varsinkin silloin, kun laina tulee yhteiseen käyttöön.

Kun lainaa maksaa takaisin kaksi henkilöä, lainanmyöntäjän luottotappioriski on pienempi, mikä voi alentaa lainan korkoa.

Hyvin monet pankit tarjoavat samaa korkoa kaikille samaa lainasummaa ja laina-aikaa hakeville henkilöille, toiset puolestaan hinnoittelevat koron riskiperusteisesti.

Mitä vähäriskisempi takaisinmaksaja tällöin on kyseessä, sitä paremmin ehdoin hän pääsääntöisesti voi lainansa saada. Riskiperusteista hinnoittelua käyttävät esimerkiksi monet Suomessa toimivat ulkomaiset digipankit.

 

Tarkista Saldo Lainan korko ja muut lainaehdot palvelun verkkosivuilta

Lainaehdot voivat muuttua nopeasti, ja tällä sivulla mainituissa tiedoissa on voinut tapahtua muutoksia viimeisimmän tarkistusajankohdan jälkeen. Varmista aina Saldo Lainan korko ja muut kulut Saldon omilta verkkosivuilta ennen lainan hakemista. Korkotutka ei vastaa vanhentuneista tai virheellisistä tiedoista.